Näin hallitset syysflunssan

Sitkeää syysflunssaa voi ennaltaehkäistä ja parannella monilla eri ruokapöydän antimilla.

Valkosipuli

Eri rikkiyhdisteet tekevät valkosipulista luonnon oman antibiootin. Nykyajan kansanparantajat ovat käyttäneet valkosipulia muun muassa vilustumisoireiden lievittämiseen, kuumeen alentamiseen ja keuhkoputken- ja korvatulehdukseen.

Hunaja ja inkivääri

Hunajassa sanotaan olevan antibakteerisia ominaisuuksia, jotka lieventävät flunssan oireita. Inkiväärikasvia on sen sijaan viljelty kiinalaisten tekstien mukaan lääkkeeksi jo ainakin 5 000 vuotta. Kokeile siis keittää hunajasta, sitruunasta ja inkivääristä itsellesi lämmin flunssajuoma. Pöpöt poistuvat elimistöstä alta aikayksikön.

Porkkanat: Karotenoidit

Porkkanoiden sisältämällä beetakaroteenilla on todettu olevan monenlaisia terveysvaikutuksia. Beetakaroteeni muun muassa säätelee kehon immuunijärjestelmää ja se on myös A-vitamiinin esiaste. A-vitamiini on tärkeää ihon ja limakalvojen hyvinvoinnille. Se on myös tärkeä soluille sekä normaalin lisääntymiskyvyn ja immuunivasteen kehittymiselle.

Muita luonnostaan runsaasti karotenoideja sisältäviä raaka-aineita: Bataatit, kurpitsa, pinaatti, parsakaali, korianteri, persilja, aprikoosi ja punainen paprika.

Chili: C-vitamiini

Chili on mainio raaka-aine sekä flunssan ennaltaehkäisyssä että hoidossa, sillä se sisältää runsaasti C-vitamiinia. Chili saa immuunijärjestelmäsi toimimaan ja pistää taatusti myös aineenvaihduntasi liikkeelle, jolloin kaikki pöpöt poistuvat elimistöstä.

Muita luonnostaan runsaasti C-vitamiinia sisältäviä raaka-aineita: Lehtikaali, guava, parsakaali, papaija, mansikat, appelsiinit ja melonit.

Auringonkukan siemenet: E-vitamiini

Auringonkukan siemenet sisältävät paljon E-vitamiinia, joka on tärkeä immuunijärjestelmän ylläpitäjä. E-vitamiini tehostaa infektioita estävien valkosolujen toimintaa.

Muita luonnostaan runsaasti E-vitamiinia sisältäviä raaka-aineita: Mantelit, hasselpähkinät, pinaatti, avokado, useimmat pähkinät ja siemenet, kasviöljyt, oliivit ja mausteet.